Ravintolasuunnittelu
Ravintolasuunnittelu
Ravintola on hyvä esimerkki tilasta, jossa ympäristö on lähes yhtä tärkeä, joskus jopa tärkeämpi, kuin erinomainen tuote. Moni valitsee ravintolan tai kahvilan pääosin miljöön takia ja ravintolamaailman kasvavan kilpailun myötä menestyvän ravintolan on erotuttava joukosta ja jäätävä asiakkaan mieleen muutoinkin kuin ruokatuotteella.
Pienen tiimimme palvelu on henkilökohtaista ja persoonallisuus näkyy myös tiloissa, joita suunnittelemme; jokainen ravintolamme on tunnistettava ja freesi, eteenpäin katsova kokonaisuus.
Me Tilakossa olemme erikoistuneet luomaan massasta erottuvia ja mieleenpainuvia ravintolatiloja, jotka ovat oleellinen osa ravintolan konseptia. Ota yhteyttä, niin luodaan yhdessä paras mahdollinen ravintolakokonaisuus!








Luomme vaikuttavia ravintolatiloja, joissa asiakkaat viihtyvät
Sloganimme on “Luomme vaikuttavia tiloja”, ja se tosiaan on tavoitteemme; haluamme, että tilat, joita suunnittelemme tuovat vaikuttavuutta monella tasolla. Ravintolatilojen tarkoitus on jäädä asiakkaan mieleen, saada heidät viihtymään ja nauttimaan mahdollisimman monesta menun herkusta.
Menestyvä ravintola nojaa ruoka- ja juomatuotteesta riippuen nopeuteen, määrään tai laatuun, mutta yksi on jokaiselle ravintolatyypille yhtä tärkeä; uskollinen kanta-asiakas. Mieleenpainuva ravintola saa asiakkaan palaamaan takaisin kerta toisensa jälkeen.


Onnistunut ravintolasuunnittelu tekee tilasta tärkeän osan kokonaiskonseptia
Jokainen kohteemme on uniikki. Emme niinkään seuraa trendejä, vaan haluamme keksiä uutta, kokeilla ja erottua. Olemme mielellämme mukana ravintolaprojekteissa jopa jo ennen lopullista tilavalintaa, sillä miljöö ja keittiön suunta nivoutuvat onnistuneessa konseptisuunnittelussa saumattomasti yhteen. Onnistunut ravintolakonsepti on yhtenäinen kokonaisuus rakennuksen arkkitehtuurista somisteiden kautta menun fonttiin ja kokonaisvaltainen suunnittelupalvelumme auttaa saavuttamaan juuri tämän.
Ravintolasuunnittelun prosessi
Tutustu alta palveluprosessiimme ravintolasuunittelun osalta.
- Kartoituskeskustelu
- Ensimmäiset vedokset
- Alustavat kokonaissuunnitelmat
- Työpiirrokset, kilpailutus
- Tilamuutoksen toteuttaminen
Kartoituskeskustelu
Aloitamme jokaisen projektimme kartoituspalaverilla, mielellään kohteessa. Ensimmäisessä tapaamisessa selvitämme tarkalleen, mitä toivottuun lopputulokseen pääsemiseen vaaditaan ja kokoamme tämän pohjalta suunnittelutarjouksen. Tarjouksemme ovat yleensä urakkatarjouksia, johon sisältyvät kaikki toivotut osa-alueet.

Ensimmäiset vedokset
Varsinainen suunnitteluprosessi alkaa tunnelman valinnalla ja alustavilla tilapohjilla. Suunnittelemme asiakkaillemme erilaisia vaihtoehtoja ja meillä suunnittelu on aina vuorovaikutteinen prosessi, jossa asiakkaan mielipide ja toiveet huomioidaan.
Oikean suunnan ja suosikkipohjan selvittyä suunnitelmaa aletaan jalostaa konkreettiisiin ehdotuksiin.

Alustavat kokonaissuunnitelmat
Tilasuunnitelma ja layout on hiottu valmiiksi ja siihen yhdistetään pintamateriaalit, akustiikka ja valaistussuunnitelma. Kiintokalustepiirrokset esitellään vaihtoehtoineen asiakkaalle. Irtokalusteiden kaluste-ehdotuksissa suosimme “pihistä-panosta” -tyyppisiä vaihtoehtoja; kustannustehokkuus ja näyttävyys voivat hyvin kulkea käsi kädessä ja etenkin ravintolatilassa mieleenpainuviin yksityiskohtiin kannattaa panostaa!

Työpiirrokset, kilpailutus
Toteutussuunnitelmat piirretään puhtaaksi ja urakoitsijalle helposti luettaviksi. Kalusteiden verhoiluvalinnat tarkennetaa ja kiintokalusteet viimeistellään tarjouspyyntöjä varten. Budjettiraami saadaan koottua tarkasti ja päätökset on turvallista lyödä lukkoon valmiiden ja selkeiden suunnitelmien pohjalta.

Tilamuutoksen toteuttaminen
Remontti tai rakentaminen voi alkaa! (Tai todellisuudessa; useinhan urakka on jo pitkällä silloin kun viimeiset päätökset lukitaan.) Kuljemme mielellämme mukana koko projektin ajan ja olemme apuna mahdollisissa mutkissa.
Kun ravintolatila on valmistunut ja kalusteetkin kannettu sisään, koittaa viimeistelyn aika. Somisteet, tekstiilit ja brändäyselementit asetellaan kauniisti paikoilleen varmistamaan wau-efekti ja kokonaisvaltaisen upea lopputulos.

Asiakkaidemme kokemuksia
Ehdottomasti parasta on ollut asiakkailta saatu erittäin positiivinen palaute lopputuloksesta! Sympaattiset, erittäin motivoituneet ja ammattitaitoiset suunnittelijat, joiden avulla meilläkin on onnistuttu jo viidessä eri projektissa!”
Matalan kynnyksen keskusteluyhteys on erinomainen. Voimme usean yhteisen projektin jälkeen täysin luottaa siihen, että Tilako mikäli jokin toiveemme on liian haasteellinen aikataulullisesti tai budjetillisesti. Tilako ottaa rohkeasti paikkansa projektissa ja vierestä on hienoa seurata asiantuntevaa keskustelua rakentajien tai tilojen uudistuksen toteuttavien tahojen kanssa.
Toiveenamme on tarjota tilat, jotka vähentäisivät asiakkaiden jännitystä vastaanotolle tultaessa ja muutenkin loisivat hyvää ilmapiiriä. Jälkikäteen on helppo nähdä, että Tilakon suunnittelemat tilat toimivat juuri näin ja olemme saaneet tästä hyvää palautetta niin henkilöstöltämme kuin asiakkailtamme.
“Tarvitsimme kumppanin, joka hallitsee ja hahmottaa ison kokonaisuuden, kun oma osaaminen ja aika ei riittänyt projektin läpiviemiseen. Alunperin yhteistyömme alkoi hyvien suositusten ja vahvojen referenssien perusteella. Alusta asti koimme Tilakon olevan sopiva tiimi meidän tarpeisiin ja yhdessä työskentelystä jäi erinomainen fiilis. Tilakon tiimi osaa tukea hyvin toisiaan eri osaamisalueilla. Palaverit saatiin sovittua joustavasti ja projekti eteni hyvin aikataulussa. Kokonaisilme areenan kaikissa tiloissamme on tunnistettavissa samaksi, kun harmonia ja tunnelma on sama kautta linjan. Tyyli on säilynyt ajan kanssa ja kestänyt myös aikaa. Tilakon tiimillä on hyvä ymmärrys käytännöllisyydestä ja budjetin hallinnasta. Lopputulos on tasokas, vaikkei olisi katalogin kallein toteutus. Kaiken kaikkiaan hommat kulki mukavasti ja ote tekemiseen on Tilakolla hallussa.”
Suosittelin Tilakoa mukaan jo siinä vaiheessa, kun pohdimme suunnittelijavaihtoehtoja ja lopputuloksen nähtyäni voin todeta, ettei kaduta! Muutettuamme uuteen kotiin pohdin itsekseni, että mitäköhän Tilako täällä tekisi ja miltä täällä silloin näyttäisi. Se kertoo siitä, että arvostus on ⭐⭐⭐⭐⭐
Iso kiitos Tilakon huikealle tiimille ja muille yhteistyökumppaneille tämän upean projektin suunnittelusta ja toteutuksesta! Showroomista tuli juuri niin laadukas, tyylikäs ja inspiroiva kuin toivoimmekin – ja vähän enemmänkin. Jokainen yksityiskohta huokuu ammattitaitoa ja visioita. Tämä yhteistyö oli täyttä timanttia alusta loppuun! 👌🏼🤩
“Yhteistyö Tilakon kanssa sujui ongelmitta ja koko projektin aikana oli olo, että projekti oli hallinnassa. Tilakon tyypit ovat toisiaan täydentävä tehotiimi, jota voin suositella kaikille lämpimästi.”
Olisiko aika lähteä uudistamaan ravintolanne ilme?
Houkutteleva ja tunnelmallinen ravintola syntyy huolellisesti suunnitellusta tilasta. Me autamme teitä luomaan ravintolan, joka heijastaa brändiänne ja tarjoaa asiakkaillenne viihtyisän ympäristön. Pyydä tarjous ravintolasuunnittelusta, ja suunnitellaan yhdessä tila, jossa asiakkaat viihtyvät ja ruokailuhetket ovat ikimuistoisia!






Tilakon ravintolaprojekteja




Pyydä tarjous
ravintolan tilasuunnittelusta
Haluatko ravintolan, joka houkuttelee pelkällä olemuksellaan kin lisää asiakkaita? Jätä meille yhteystietosi, niin suunnitellaan yhdessä juuri teidän tarpeisiinne sopiva ravintolatila. Pyydä tarjous oheisella yhteydenottolomakkeella ja ota ensimmäinen askel kohti uutta menestyksekästä ravintolaympäristöä!
Voit ottaa meihin myös suoraan yhteyttä seuraavilla yhteystiedoilla:
puhelimitse: 050 4015166
sähköpostitse: sonja@tilako.fi


